*

JyrkiParkkinen

Värejä musiikista

Eräässä haastattelussa Kaija Saariaho mainitsi kuulevansa musiikin väreinä. Niin minäkin
kuulen. Kuulen värillisiä ääniä ja joskus näen kolmiulotteisia kappaleita, jotka liikkuvat
päätäni kohti, etenkin jos suljen silmäni konsertissa. Se ei ole epämiellyttävää. Sitä ei
tapahdu aina eikä kaikenlaisen musiikin yhteydessä. Jos musiikki kuulostaa kiinnostavalta tai
jopa vangitsevalta niin näin voi käydä. Luultavimmin se tapahtuu juuri kun olen vaipumassa
nirvanaan tai onnelliseen auvoon.

Intian klassisen musiikin teoria tuntee ainakin kaksi tapaa yhdistää värejä musiikkiin.
Ensimmäiseltä vuosisadalta j.Kr. on peräisin teoria, jossa (diatonisen) asteikon seitsemälle
sävelelle annetaan vastaavat värit, eläimet ja jumalat. Toisessa, vähän nuoremmassa teoriassa
määritellään kahdeksan moodia tai tunnetilaa, joihin jokaiseen liittyy tietty väri ja tietty
jumaluus: rakkaus/vaalean vihreä/Visnu, huumori/valkoinen/Pramata, viha/punainen/Rudra,
myötätunto/Harmaa (kyyhkyn väri)/Yama, urheus/kellertävä/Indra, ihmetys/keltainen/Brahma, inho/sininen/Shiva, pelko/musta(pimeä)/Kala. Yhdennellätoista vuosisadalla moodiluokitteluun lisättiin yhdeksänneksi (jumalallinen) rauha/sininen/Visnu.

Vanhemman intialaisen teorian tapaan Saariaho, Alexander Skrjabin, Olivier Messiaen, Ralph
Gothoni ja monet muut kuulevat eri sävelkorkeudet väreinä. Sellaista kutsuttaneen
'pseudosynestesiaksi'. Niin ikään tunnetilat usein kuvataan värein. Mutta minä kuulen erilaiset
instrumentit erilaisin värein. Trumpetilla ja viululla on värisävyjä vaalean ruskeasta oranssin
punaiseen, pasuunalla harmaasta valkoiseen ja keltaiseen, pianolla sinisen sävyjä samaan tapaan kuin klarinetillakin. Värisävy riippuu soittajan musikaalisesta tyylistä ja
persoonallisuudesta.

Persoonallinen sointi tai sen tavoittelu ei ole tavallista kaikessa musiikissa. Monet ns.
klassisen musiikin taiteilijat ihannoivat 'puhdasta' ääntä, jopa ilman vibratoa. Esimerkiksi
Branimir Slokar, merkittävä pasunisti, kuulostaa kuin hän pitäisi neutraalin harmaasta äänestä
vailla vibratoa. Jay Jay Johnson on tässä suhteessa sukulaissielu. Minun korvissani Jay Jayn
torven sointi sai väriä - ja lämpöä - hänen viimeisinä vuosinaan. Koko bebop-liike, johon JJJ
kuului, tietoisesti vältti 'soittimenomaista' ääntä ja ihannoi 'puhtautta'.

Eräs poikkeus pitää mainita, nimittäin Dizzy Gillespie, joka ei juurikaan muuttanut punaista
ääntään, jonka hän varhaiskaudellaan oli oppinut Roy Eldridgeltä, joka oli oppinut sen Louis
Armstrongilta, joka oli oppinut sen King Oliverilta, ja niin poispäin. Myöhäiskaudellaan
Gillespie muunsi ääntään lähemmäksi sitä coolin vaalean ruskeaa ihannetta, jonka Miles Davis
kehitti seuraten mahdollisesti Bobby Hackettiä, Bunny Berigania, Bix Beiderbeckea ja Nick
LaRoccaa, joiden äänet olivat(?) aikanaan poikkeavia.

Jazz-orkestraatioille on ominaista 'värikylläisyys' (mitähän Åke Granholm lopulta tarkoitti?).
Persoonallisten värien yhdistely sektioiksi ja orkesteriksi vaatiikin johtajalta suurta
herkkyyttä. Duke Ellington oli tässä mielessä äärimmäinen ilmiö rakentaessaan
orkesterisointinsa suureksi osaksi erittäin omintakeisten ja 'omaäänisten' solistien varaan ja
kanssa. Klassisella puolella Nikolaus Harnoncourt lähti aivan toiselta pohjalta pyrkiessään
tulkitsemaan esiklassista musiikkia esiklassisin (tai rekostruoiduin) instrumentein ja sillä
tavoin hakiessaan 'oikeaa', säveltäjän tarkoittamaa sointiväriä. Kumpikin ratkaisu toimi.

Intonaatio on osa sointia - se vaihtelee tyylisuunnan mukaan. Ajattelepa käsitettä 'blue
intonaatio'. Se ei enää kuulosta niin 'likaiselta' kuin alkujaan, sillä siitä on tullut
olennainen tehokeino massamusiikille niin kuin muuten mikrotonaliteetistäkin!.
Väri ei muodostu vain soinnista. Myös artikulaatio ja fraseeraus vaikuttavat siihen. Se on
kytköksissä muusikon hengittämiseen, pulssiin, jne. Se heijastaa persoonallisuutta. Se voi
muuttua ajan kanssa ja myös musiikin lajista toiseen. Jotkut muusikot ovat kuin kotonaan
useassa tyylilajissa. Sen kuulee. Kenties tämän vuoksi jotkut muusikot mielellään siirtyvät
tyylistä toiseen tai harrastavat poikkityylejä tai yhdistelmiä. He eivät ehkä halua tuntea
itseänsä kahlituiksi, sillä jokainen tyyli tai laji näyttäisi suosivan tietynlaista
persoonallisuutta. Renessanssin musiikista nauttiaksesi sinun täytyy hyväksyä toisenlaiset
arvot kuin nauttiaksesi barokkimusiikista, ainakin kuunteluhetkellä. Taloudelliset tekijät
tietenkin suosivat monipuolistumista.

Kun Miles Davis ja John Coltrane kehittivät modaalista improvisointia, oliko se taka-askel
barokista renessanssiin? Vai oliko se syrjähyppy kohti Intian klassista musiikkia? Miten
tahansa, se oli askel kohti erilaista sointia, minun korvissani kohti keltaista väriä - vai
oliko?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Kyllä tuo äänten kokeminen on oikeaa synestesiaa, eiä " pseudosynestesiaa". Se, että softani muuttaa kuvat musiikiksi on pseudosynestesiaa, http://www.synestesia.fi

Synesteetikoilla ei ole mitään universaaleja väri- ym. vastaavuuksia ja moodien yhdistäminen väreihin on pseudoa tuostakin syystä

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Kiitos korjauksesta ja linkistä.

Luulen minäkin, että moodit yhdistyvät väreihin jumalten kautta eli kyse on maagisperäisestä tapakulttuurista, jossa jumaluuteen liitetään ominaisuuksia ja ulkoisia tunnuksia.

Olisiko jollakulla etnomusikologilla tai uskontotieteilijällä kommentoitavaa?

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Muistelen, että Saarisho on jossakin syksyn haastattelussa kororostanut näkevänsä musiikin pintoina vahvemmin kuin väreinä.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Muistelen samaa.

Pinnat vielä ymmärtääkin, mutta kuin ekakerran näin musiikkia kohti tulevina massiivisina värillisinä järkäleinä, luulin olevani sairastumassa. Sittemmin tajusin, että kyseessä ei ehkä olekaan (mielen)vika vaan ominaisuus.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Jotkut kokevat tuoksut pintoina, jotka voivat olla esim. nystyräisiä palloja...

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Tällainen tai tuollainen multikokeminen vaatisi laajennuksia esteettiseen teoretisointiin, uusia muuttujia.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

PS. Odottelen Android-versiotasi tablettiini!

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset