*

JyrkiParkkinen

Koira kuin isäntä tai toisin päin

  • Mikrobit parveilevat.
    Mikrobit parveilevat.

Normal 0 21 false false false MicrosoftInternetExplorer4

Puhutaan koiraihmisistä. Se ei ole tyhjää puhetta. Koiraihmiset ovat erilaisia kuin koirattomat.

 

Koira jakaa mikrobinsa koko perheensä kanssa. Ja perhe jakaa omansa koiran kanssa. Koira ja isäntä/emäntä tai perhe kannattelee omanlaistaan mikrobipopulaatiota, erilaista kuin muut koiraperheet ja erilaista kuin koirattomat perheet.

 

Koiraperheen sisälläkin, siis vanhemmat ja lapset, mibrobimaailmat ovat paremmin sekoittuneet kuin koirattomissa perheissä. Eli ihmistenkin keskeiset kontaktit ovat läheisemmät. Yksi tulkinta on, että perheen jäsenet kokoontuvat yhdessä rapsuttamaan koiraa. Se voikin olla ainoa yhteinen tilaisuus päivän mittaan.

 

 

Mitä opimme tästä?

 

Ollapa mikrobi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Täällä Vantaalla on niin valtavasti koiria että me koirattomatkin muutummen jonkin asteen koiraharrastajiksi.
Käyn usein koirapuistossa piirtämässä koska elävän mallin liike on ihan a aihe ja ihmiset ovat siinä mielessä paljon koiriaan tönkömpiä.
Mitenköhän koiraihmiset suhtautuvat siihen että hieman kujeilleen kuvaa koirat omisjiensa näköiseksi, sitähän ilmenee?

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Ei kait siitä kukaan suutu?
Koira ja isäntä kun monesti muistuttavat toisiansa paljonkin

En sitten tiedä onko syynä se että helposti jo ostaessa ottaa koiran joka vastaa omaa persoonallisuutta vai onko se yhdessäolen tuotos

Itse kallistuisin tuohon että jo ostaessa tulee hankittua omanlaisensa

Esim jos itse vielä koiran hankkisin niin olen ajatellut buldoggia
Sellainen löntystävän virnuileva paksukainen kun olen itsekin

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Koira valitaan vähän samoin perustein kuin puolisokin. Niinpä sitten koko perhe on samannälöistä, aina mikrobeja myöten.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #3

Harvempi meistä valitsee puolisonsa seuraavasta pentueesta, tai hakee kotiinsa seitsemän viikkoisena? Harvemmin myös koiranpennun kanssa seurustellaan ja mennään ensin kihloihinkin.

Minä valitsen koiran eri tavalla kuin vaimon, mutta se ei vaikuta siihen, etteikö seura tekisi kaltaisekseen.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen Vastaus kommenttiin #5

Niin, olet varmaan ihan oikeassa siinä, että koiran tarkoitus ja seurustelun muodollisuus ovat erlaiset kuin esim. avio- tahi avosuhteessa. Mutta valintaperuste voi olla pitkälti sama. Erotapauksissa se koirasuhteen tärkeys joskus korostuu: lähde vain, mutta koira jää minulle!

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Eli koiran valinta on itserakkauden ilmaus; paras ja kaunein on itseni näköinen. Usein on kysymys mittasuhteista ja pörröisyyden määrästä. Pörröisen koiran omistaja ei pukeudu tiukkoihin sporttivaatteisiin vaan pussittelee jne. Tai pään asento , ryhti ja kävelytyyli. Mutta jotenkin tykkään että meillä Suomessa on tabu (ja ehkä syystä) että ei saa kommentoida toisten habitusta esim piirtämällä hieman karikatyyrinomaisesti.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #7

Minä justiinsa halusin mitä tahansa muuta kuin itseni näköisen ja luontoisen koiran. Sekarotuisissa on se hyvä puoli, että saa mitä saa. Siltikään emme ottaneet uroskoiraa, vaan sen pahnanpohjimmaisen nartun, jonka katse hieman harittaa. Minulla on hyviä kokemuksia nartuista, ne ymmärtää puhetta ja on luonteeltaan hieman hillitympiä.

Uroskoirat ovat minun näkökulmasta luupäisiä urpoja, joiden kanssa joutuu lopulta nokakkain, kun ne yrittää jatkuvasti päästä lauman pomoksi ja dominoi. Ja vaikka hyväksyisivät sinut, niin se onkin toinen juttu emännän ja lapsien kanssa. On jotenkin hienoa kun oma koira tottelee ja ymmärtää puhetta siinä missä joidenkin kavereiden koirat ei ymmärrä puhetta, kuristuspantaa, sähköpantaa, kuritusta tahi palkitsemista.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #8

Joo ihan selvästi et ole hankkimassa itsellesi asustetta koiraa ostaessasi. Kullostaa monimutkaiselta uroskoiran omistaminen jos tosiaankin on noin.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #9

Onhan niissäkin niitä yksilöitä, mutta aika usein törmää siihen, että luupäisimmiltä on lähtenyt/lähtemässä kassit purkkiin.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen Vastaus kommenttiin #9

Yhtä lailla yleistäen voi sanoa, että siinä missä urokset ovat luupäitä uhoajia, nartut ovat kavalia teeskentelijöitä.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen Vastaus kommenttiin #8

Ovat muuten koirien parhaita nuo sekarotuiset
Minulla on yksi ollut kun ilmaiseksi sain

Tosin vaikka oli narttu niin kyllä sekin laumanjohtajuutta tavoitteli
Hurja tapaus mutta mukava tutuille

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #8

Koira, joka luotiin maalausten mukaan, kun alkuperäinen rotu ilmeisesti hiipui pois.

http://www.landseer.sk/landseer_en.html

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #19

Hieno se ylempi maalaus. Ylipäätään vene/laiva ja koira on pittoreski yhdistelmä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #21

Koira on vaikea kohde, kun on joko valkoinen tai musta. Shettis on kylläkin kolmivärinen, ja se paras koira oli punainen, mutta kuitenkin vaikea maalattava. Sir Landseer osasi.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen Vastaus kommenttiin #22

Merkillistä muuten, että Sir Edwinin maalauksen koira ei kuitenkaan kelvannut kennel-tuomareille. Koirahan on lähes valkoinen, aivan kuin meidän Wilma. Mutta ei, liikaa valkoista, ei kelvannut.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen Vastaus kommenttiin #7

Kyllä ne valintakriteerit vaihtelevat. Meillä on ollut seitsemän koiraa, kaikki erirotuisia, kaksi sekarotuista. Hyvin eri näköisiä. Eihän se ulkonäkö puolisonkaan valinnassa aina ratkaise vaan jokin mitä voisi kutsua habitukseksi, olemukseksi, niin ja seksi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #12

Kahdeksan koiraa kaikki eri koiria puolet rotunsa edustajia ja toinen puoli edusti/edustaa kaikkia rotuja.

Ensimmäisestä hyvät muistot uros nöffi, eikä valinta ollut vaikea, kun äiti valitsi "itselleen " mieleisen.

Toinen olikin jo sekalainen paimenkoiraa taisi olla eniten, mutta ei pirukaan tiedä mitä kaikkea se koira edustikaan. Monet pentueet teki ja pennut menivät maailmalle, kuka miläkin perusteella.

Kolmas oli kääpiävillakoira, viisas kuin mikä, mutta kissan kokoinen ja mitätön koiran hommiin.

Neljäs oli Landseer narttu, joka oli selkeästi hankittu ensimmäisen koiran hyvien muistojen saattelmana. Itse halusin sen ostaa, mutta luonne oli aivan eri kuin nöffillä ja jouduimme lopettamaan sen ennen aikojaan.

Viides, ehkä mieluisin oli sekarotuinen puolibordercollie, äiti puhdasoppinen border, mutta isä sellainen jokarodun mallikirja, joka muistutti lähinnä isoa lamppuharjaa. Poika oli kuitenkin viisas ja lähes täydellinen paimenkoira ja seurakoira.

Kuudes ruskea labradoriuros, jolla kaikenlaisia sairauksia, kaatumataudista lähtien. Mukava koira, mutta sairas.

Seitsemäs on shelttiuros ja aivan mussu.

Kahdeksas on sekarotuinen narttu, eli kolmannen koiran vastakohta, jonka isä on vuorostaan puhdas bordercollie, mutta emä sekarotuinen.

Edelleen olen sitä mieltä, että vaimot ja koirat koulutetaan Venäjällä eri tavoin, mutta minulle sopii suomalainen tapa paremmin.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen Vastaus kommenttiin #14

Ajattelinkin että meillä voisi olla samantyyppisiä mikrobeja. Suunnittelin joskus muistelmateosta Elämäni koirat, mutta se hautuu vielä, ehkä hmaalle saakka.

Vaikea sanoa oliko se ensimmäinen, älyttömän fiksu ja ovela seropinarttu rakkain vaiko tämä nykyinen sakemannityttö, vähän ärtsy mutta lempeä. Vaiko sittenkin se landseeri, jonka mielihuvi oli kaataa lapset hankeen ja varastaa pipot. Vain suursnautseri, jolla oli rauhoittamisen taito: ei koskaan provosoitunut.

Jatkuvasti tapaan mainioita, yksilöllisiä koiria lenkeilläni ja koirapuistoissa. Aika usein ovat omistajatkin mukavia, nimenomaan ne mikrobi-ihmiset.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #15

Koirilla saa ystäviä yllättävän nopeasti, ehkä mikrobit hyppivät silmille ja laukaisevat lausumalihakset.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #15

Yrsa Stenius on kai kirjoittanut kirjan sukunsa koirista.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #17

Steniuksen teos Koiria, rakkautta ja surua (Tammi, 2008) ja kertoo ennenkaikkea mäyräkoirista.

Kyllä maailmaan sopii lisääkin kirjoja koirista.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen Vastaus kommenttiin #18

Huovinenhan on kirjoittanut paljon koirista, etenkin kylänpiskeistä. Waltarilla oli mäyris, en muista kirjoittiko hän siitä.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Mikähän paholainen pykkää noita Wordsin koodeja tekstin sekaan, tässä tapauksessa eteen?

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Jos on pakko sillä wordilla niitä kirjoitella, kannattaa käyttää vaikka notepadin kautta ennen kuin laittaa tänne. Tyylit toki hävinnevät matkalla.

Verkkoon tekstiä vietäessä word on hirveä kammottava viritys, joka tunkee kaikkea roskaa mukaan siihen tekstiin.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Täytyy siirtyä Notepadiin, kiitos valaistuksesta!

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset